lauantai, 21 joulukuun, 2024

Afrikan markkinat kasvavat

Täytyy lukea

Afrikan infra on vielä kehittymätön, mutta jo nyt saatavilla olevat mahdollisuudet ovat täysin käytettyjä ja varsinkin urheiluvedonlyönti kasvaa huimasti Afrikassa.

Afrikkaan liittyy myös jatkuva ja vahva muutos, viimeisen vuoden aikana on eri Afrikan osissa ollut yli 300 lakeihin ja asetuksiin liittyvää muutosta, joilla on ollut pieniä tai suurempia vaikutuksia Afrikan alueen pelitarjontaan.

Verkon hitaus este

Afrikassa on yhä mobiilikäyttäjiä todella vähän verrattuna populaatioon ja koko mantereen internet verkostoa vaivaa hitaus, joka myös hidastaa luonnollisesti netin rahapelitarjonnan yleistymistä. Mahdollisuudet ovat kuitenkin muuttumassa jo tarpeeksi.

Jokainen maa on erilainen, myös Afrikassa

Yksi uusista käänteistä oli Kenian hallituksen määräys estää rahapelaamiseen liittyvät maksut maan mobiili- ja teleoperaattoreille. Tähän mennessä nimenomaan puhelimen kautta maksaminen on ollut pääkeino kenialaisten pelata rahapelejä, ja nyt valtion toimin kaikki pelaaminen on nyt mahdotonta. Tämä on hyvä esimerkki mantereen tilanteesta liittyen infran heikouteen. Suurin osa koko mantereen rahapelien maksuliikenteestä on sidottu teleoperaattoreiden omaan laskutukseen. Mobiilioperaattoreilla on Afrikassa muutenkin erikoinen ja suurempi rooli, esimerkiksi Afrikassa vain alle 33% aikuisilla on pankkitili, mutta esimerkiksi Keniassa lähes 73% aikuisista on mobiilirahatili(!) – kun vastaavia tilejä on esimerkiksi Euroopassa vain 3,2%:lla aikuisväestöstä. Mutta esimerkiksi Nigeriassa taasen mobiilitilit ovat käytännössä nollassa ja käyttäjät käyttävät pääosin luotto- ja tilikortteja tai paikallisia maksunvälittäjiä kuten Paystack ja Interswitch pelatessaan rahapelejä. Lisäksi monissa maissa kuten Etelä-Afrikassa pelaajat voivat ostaa pienistä kaupoisa pelivouchereita ja näitä kauppiaita on jo eteläisessä Afrikassa kymmeniä tuhansia, mutta voucherit ovat käyttäjille kalliita koska niissä voi olla jopa 8% käyttöpalkkio.

More Articles Like This